Scandic laajenee ja avaa Scandic Go -hotellin Ouluun 2025
Uusi Scandic Go sijaitsee Oulun ydinkeskustassa kauppatorin laidalla kauppahallin naapurissa. Oulu on pohjoisen Suomen teknologian, tieteen ja koulutuksen keskus, joka kiinnostaa sekä kotimaisia että kansainvälisiä matkailijoita. Alueen hotellimarkkina houkuttelee ulkoaktiviteeteista, festivaaleista ja kulttuuritapahtumista kiinnostuneita vapaa-ajanmatkailijoita kesäaikaan. Viime vuosina revontuliturismi ja talviurheilu ovat muuttaneet kaupunkia ympärivuotiseksi kohteeksi.
- On ilahduttavaa, että jatkamme Scandic Go:n laajentumista avainalueilla, joissa näemme kasvupotentiaalia ja lisääntyvää kysyntää sekä työ- että vapaa-ajan matkustajissa. Hotellin strateginen sijainti kaupungin keskustassa täydentää hotellitarjontaamme ja alueen puuttuvaa economy-segmenttia, kertoo Jens Mathiesen, President & CEO,
Scandic Hotels Group.
Hotellialan economy-segmentti on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, ja sen odotetaan laajenevan entisestään. Kasvua tuovat muuttuneet matkailutottumukset sekä taloudellinen tilanne. Scandic Go:ssa matkailijoita houkuttelevat hyvä hinta, viihtyisä design, vaivattomat palveluratkaisut sekä kellon ympäri saatavilla oleva aamiainen ja lämpimät ateriat.
- Oulu on alueen yritystoiminnan ja turismin keskus. Uusi hotelli on osa Suomen kasvustrategiaamme ja Scandic Go -hotellin myötä vahvistamme asemaamme alueella. Vastaamme myös markkinakysyntään ja täytämme tyhjiötä tällä nopeasti kasvavalla markkinalla. Yhdessä SRV:n kanssa luomme lisää kannustimia vierailla ja tutkia pohjoista Suomea, kertoo maajohtaja Laura Tarkka, Scandic Hotels Oy.
Uusi hotelli tulee saamaan Joutsenmerkin avaamisen jälkeen.
- Elinkaariviisas rakentaminen ja sen vaikutukset paitsi ympäristöön, myös ihmisten hyvinvointiin ja taloudelliseen arvoon ovat yhä merkityksellisempiä rakentamisessa. Tavoitteena on, että hotelli valmistuu sopivasti Oulun isoja tapahtumia varten, kuten esimerkiksi Euroopan kulttuuripääkaupunki -vuodeksi vuonna 2026. Vastaamme näin Oulun hotellimarkkinan kysyntään yhdessä Scandicin kanssa kehittäessämme rakennuksesta keskeisen ja tärkeän matkailua ja liike-elämää tukevan keskuksen”, sanoo SRV:n strategisen hankekehityksen johtaja Hannu Lokka.
Rakennuksen suunnittelun tavoitteena on LEED Platinum -taso (Leadership in Energy and Environmental Design, kansainvälisesti tunnustetuin sertifiointijärjestelmä). Sertifioinnin tarkoituksena on tarjota riippumaton kiinteistön ympäristöarviointi vieraille, yhteisölle ja sidosryhmille. Sertifiointijärjestelmä arvioi useita tärkeitä vastuullisuuden osa-alueita, kuten biodiversiteettiä, vedenkulutusta, energia- ja resurssitehokkuutta sekä sisätilojen hyvää päivänvalo-, ilma- ja ääniympäristöä.
Avaaminen vahvistaa Scandicin läsnäoloa Oulun hotellimarkkinoilla. Scandic Go:n avaamiseen jälkeen Scandic operoi 565 huonetta kaupungin kolmessa hotellissa.
Lisätietoa:
Johanna Uimonen, viestintäpäällikkö, Scandic Hotels Suomi
Sähköposti: johanna.uimonen@scandichotels.com
Puhelin: +358 40 7134 120
Heli Pulkkinen, Communications Specialist, SRV
Email: heli.pulkkkinen@srv.fi
Phone: 050 4 110 787
Hannu Lokka, Director of strategic project development, SRV
Email: hannu.lokka@srv.fi
Phone: 0400 454 324
Tietoa Scandicista
Scandic-hotellit Suomessa ovat osa Scandic Hotel Groupia, Pohjoismaiden suurinta hotelliyritystä, jolla on toiminnassa tai kehitteillä lähes 280 hotellia ja noin 58 000 hotellihuonetta. Suomessa Scandic operoi 62 hotellia Helsingistä Rovaniemelle Scandic- sekä Scandic Signature -tuotemerkeillä sekä kansainvälisiä brändejä Hilton Hotels & Resort, Holiday Inn, Crowne Plaza ja Hotel Indigo. Scandic on kestävän kehityksen edelläkävijä, joka integroi vastuullisuuden kaikkiin toimintoihinsa. www.scandichotels.fi