Lemmikit entistä useammin hotellivieraina
Myös Scandic-hotelleissa lemmikkien, erityisesti mukana matkustavien koirien määrät, ovat kasvaneet viime vuosina. Tänä vuonna lemmikkihuoneita on varattu Scandic-hotelleissa liki 20 % enemmän isoimmissa kaupungeissa kuten Helsingissä. Suurin osa lemmikeistä matkustaa omistajiensa kanssa viikonloppuisin ja loma-aikoina. Scandic-hotelleissa on valittavana lemmikkihuoneita, joista on helppo liikkua lemmikin kanssa ulkoilemaan. Myös tarjolla olevat vesi- ja ruokakuppi sekä pyyhe helpottavat vierailua.
- Odotamme heinäkuussa isoa piikkiä lemmikkihuonevarauksissa hotelleissamme, kun koko perheen voimin matkataan Suomessa ja lähialueilla. Uusi lemmikkihuonehinnoittelumme tarjoaa joustavan tavan majoittua lemmikin kanssa, riippumatta majoituksen kestosta tai lemmikkien lukumäärästä. Olemme myös huomanneet, että lemmikit seuraavat edelleen mukana, vaikka nuoret eivät enää matkusta vanhempien kanssa.”, kertoo Scandicin kaupallinen johtaja Thomas Grundström.
Scandic-hotelleissa Suomessa lemmikkihuonehinta 20 €/huone/vierailu on jatkossa sama, viipyy hotellissa yhden tai useamman yön. Koiravieraat saavat myös pienen tervetuliaislahjan.
Lisätietoa:
Johanna Uimonen, viestintäpäällikkö, Scandic Hotels Suomi
Sähköposti: johanna.uimonen@scandichotels.com
Puhelin: +358 40 7134 120